top of page
Image by Sebastian Unrau

Luomutuotanto

Metsämesi luomuhunajamme on luonnonmukaista tuotantoa ja sitä valvoo Ruokavirasto vähintään kerran vuodessa suoritettavalla tilakäynnillä. Luonnonmukaisesti tuotetun hunajamme tunnistaa lehtiluomumerkistä sekä valvovan viranomaisen tunnusnumerosta. Hunajan luonnonmukaisuus riippuu sekä pesien käsittelytavoista että ympäristöstä.

keltakukka.jpg

Pesien sijainti

Mehiläispesämme sijaitsevat Itä-Suomen puhtaassa luonnossa metsäisillä vaaroilla ja niityillä. Mehiläistemme mesi- ja siitepöly lähteet ovat pääsääntöisesti luonnonmukaisesti viljeltyjä tai luonnonvaraisia kasveja.

 

Mehiläinen voi lentää siitepölyn- ja meden keruussa kolmen kilometrin säteellä pesästään, joten luonnonmukaisessa tuotannossa tarhapaikkojen sijaintia valvotaan ja mehiläistarhaajan on varmistettava että tällä alueella ei ole saastelähteitä eikä mehiläisten terveydelle haitallisia alueita.

Talviruoka

Mehiläisemme talvehtivat luonnossa omissa pesissään tiiviissä talvipallossa kuningattaren ympärillä. Ruokimme mehiläisiä jotta ne selviävät pohjoisen kylmästä ja pitkästä talvesta. Tuotantokauden lopussa pesiin on jätettävä riittävät hunaja- ja siitepölyvarastot ja lisäksi mehiläispesille annetaan luonnonmukaisesti tuotetusta sokerista valmistettua talviruokaa varmistamaan yhdyskunnan selviäminen talvesta.

sokeria.jpg
beehive2.jpg

Mehiläisten hyvinvointi

Luonnonmukaisessa mehiläishoidossa keskitytään tautien ennaltaehkäisyyn sekä kestävän ja paikallisen rotukannan kasvattamiseen.

 

Luomutuotannossamme emme käytä kemiallisia lääkkeitä kuten antibiootteja tai synteettisiä kemikaaleja, vaan tautien ja punkkien ennaltaehkäisyssä käyttämämme aineet ovat luonnossa esiintyviä orgaanisia happoja kuten oksaali-ja muurahaishappo. 

Mehiläisvaha

 Luomutuotannossamme käytämme vain omaa mehiläisvahaa puhtaan ja ekologisen tuotannon takaamiseksi. Kesällä laitamme mehiläispesiin itse valmistamia puukehiä joissa on vahapohjukkeet. Näihin mehiläiset rakentavat kennoja joihin varastoivat hunajaa ja siitepölyä. Torjunta-ainejäämät kerääntyvät mehiläisvahaan, mistä syystä uusiin pohjukkeisiin tarvittavan mehiläisvahan on oltava peräisin luonnonmukaisesti hoidetuista mehiläispesistä.

pesa_1_edited.jpg
pesa_1_edited_edited.jpg

Pesäkalusto

Mehiläisemme talvehtivat luonnossa tarhapaikoillaan. Mehiläisten talveuttamiseen käyttämämme kalusto on tehty luonnonmukaisista materiaaleista, esimerkiksi puusta tai vanerista. Lisäksi kaikkien mehiläsipesiemme kehät on valmistettu puusta.

Kirjanpito ja tilatarkastukset

Tilallamme tehdään vähintään yksi luomutarkastus vuosittain. Tällöin valvova viranomainen tarkistaa mehiläistarhojen sijainnin, keruualueet ja niiden satokasvit, tuotantotilamme, pesäkohtaiset muistiinpanot ja kirjanpidon sekä hunajan jäljitettävyyden. 

Image by Annie Spratt
bottom of page