
Erikoisuudesta elinkeinoksi
Metsämesi on perheyritys jonka juuret ovat syvällä Pohjois-karjalan rikkaassa maaperässä. Kun harrastuksesta alkoi kehittyä päätoimeentulo, Pirjo ja Harri ostivat Pirjon vanhempien maatilan Kiteeltä, Huikkolan kylästä. Maatila siirrettiin luomuun melkein heti tilan ostamisen jälkeen vuonna 1995.
Pelloilla kasvatettiin viljan lisäksi apilaa, vuohenhernettä, rohtomesikkää ja virnaa, mutta erikoisuutena oli kuitenkin hunaja jonka mehiläiset keräsivät omien peltojen lisäksi lähialueiden metsistä ja Kesälahdelta Puruveden rantamaisemista. Pirjon ja
Harrin lapset oppivat lähtemään jo pieninä mukaan mehiläispesille.
He tekivät pienin kätösin puusta kehiä hunajaa varten, auttoivat hunajan pakkaamisessa ja olivat innokkaina mukana myyntitapahtumissa. Vuonna 2018 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos jolloin Mari jatkoi mehiläishoitoa ja vanhin poika Kalle otti huollettavakseen pellot ja aloitti luomumansikan viljelyn.
.jpg)
Makea alku
Ensimmäisen mehiläispesän Suomeen toi piispa Mennander vuonna 1760 Virosta. Pesä tosin kuoli melko pian. Viitisen vuotta myöhemmin professori Pietari Kalm toi Ruotsista mehiläispesiä Turun yliopiston puutarhaan, josta mehiläistarhaus vähitellen levisi useammalle paikkakunnalle.
212 vuotta myöhemmin Pirjon Tyyne-äiti ja Terho-isä ostivat pienen hunajapurkin Hämäläisen Eskolta Parikkalan Särkisalmelta. Hunajan maku ja aromit olivat sanoinkuvaamattomia.
Vielä nytkin vuonna 2021 Pirjon mieleen tulee tuo ihana makumuisto hunajan mausta.
Mehiläishoitajat
Harrastuksesta alkanut mehiläishoito on muuttunut pääelinkeinoksi mutta intohimo tekemiseen pysyy; luonnon kanssa yhteistyössä jokainen kesä on erilainen ja matka uuden oppimiseen jatkuu. Aikojen saatossa mehiläishoitoon ovat osallistuneet niin isovanhemmat kuin perheen lapset kavereineen pienestä pitäen; pienin kätösin on tehty mehiläispesiin kehiä hunajaa varten sekä väritetty ja liimattu purkkeihin etikettejä. Lisäksi mehiläishoito työllistää kesäisin oman porukan lisäksi kaksi tai kolme sesonkityöntekijää, jotka ovat vuosien saatossa hitsautuneet osaksi perhettä.
Harri Tervonen - Luontoa rakastava visionääri ja keksijä, oman tiensä kulkija joka on mahdollistanut hypyn mehiläisten maailmaan
Pirjo Tervonen - Perheen järjen ääni ja äiti maa
Mari Tervonen - Mehiläishoitajan veri virtaa vahvana suonissa
